Poliisilaitoksen johto voi antaa tietyille henkilöille poliisivaltuuksia, mutta voimakeinoihin ja esitutkintaan liittyy erityisiä rajauksia. Poliisimiehiä voidaan myös määrätä palaamaan palvelukseen tai olemaan hälytysvalmiudessa tietyissä tilanteissa.
8 § Erityiset poliisivaltuudet Poliisihallitus voi antaa nimetylle henkilölle sellaisia tämän lain mukaisia poliisivaltuuksia, joita tämä määrätyssä tehtävässään tarvitsee. Poliisihallitus voi antaa nimetylle henkilölle sellaisia tämän lain mukaisia poliisivaltuuksia, joita tämä määrätyssä tehtävässään tarvitsee. Valtuudet tämän lain mukaisten voimakeinojen käyttämiseen voidaan antaa kuitenkin vain nimetylle virkamiehelle. Valtuudet esitutkinnan suorittamiseen voidaan antaa vain virkamiehelle valtuuksien antamispäätöksessä mainittavien, virkamiehen omaan hallinnonalaan liittyvien rikosten tutkintaa varten. Valtuudet tämän lain mukaisten voimakeinojen käyttämiseen voidaan antaa kuitenkin vain nimetylle virkamiehelle. Valtuudet esitutkinnan suorittamiseen voidaan antaa vain virkamiehelle valtuuksien antamispäätöksessä mainittavien, virkamiehen omaan hallinnonalaan liittyvien rikosten tutkintaa varten. Poliisivaltuuksien antajan on valvottava, että valtuuksia käytetään asianmukaisesti. Poliisivaltuuksien antajan on valvottava, että valtuuksia käytetään asianmukaisesti. 9 a § Palvelukseen ilmoittautuminen Poliisimies on velvollinen määräyksestä saapumaan palvelukseen myös vuosilomalla ollessaan, milloin se yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi on välttämätöntä. Määräyksen voi antaa Poliisihallitus poliisimiehelle sekä poliisin valtakunnallisen yksikön päällikkö ja poliisilaitoksen päällikkö oman yksikkönsä poliisimiehelle. Poliisimies on velvollinen määräyksestä saapumaan palvelukseen myös vuosilomalla ollessaan, milloin se yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi on välttämätöntä. Määräyksen voi antaa Poliisihallitus poliisimiehelle sekä poliisin valtakunnallisen yksikön päällikkö ja poliisilaitoksen päällikkö oman yksikkönsä poliisimiehelle. Poliisimies on muulloin kuin virkavapaana tai vuosilomalla ollessaan velvollinen määräyksestä olemaan tilapäisesti hälytysvalmiudessa ja saapumaan palvelukseen, milloin se poliisin toimintaan liittyvästä erityisestä syystä on tarpeen. Määräyksen voi antaa Poliisihallitus poliisimiehelle sekä poliisin valtakunnallisen yksikön päällikkö ja poliisilaitoksen päällikkö oman yksikkönsä poliisimiehelle. Poliisimies on muulloin kuin virkavapaana tai vuosilomalla ollessaan velvollinen määräyksestä olemaan tilapäisesti hälytysvalmiudessa ja saapumaan palvelukseen, milloin se poliisin toimintaan liittyvästä erityisestä syystä on tarpeen. Määräyksen voi antaa Poliisihallitus poliisimiehelle sekä poliisin valtakunnallisen yksikön päällikkö ja poliisilaitoksen päällikkö oman yksikkönsä poliisimiehelle. 32 a § Peitetoiminnasta ja valeostosta päättäminen sekä peitetoiminnan ja valeoston valvonta Valeostosta päättää poliisilaitoksen, keskusrikospoliisin tai suojelupoliisin päällikkö taikka hänen määräämänsä päällystöön kuuluva poliisimies. Valeostosta päättää poliisilaitoksen, keskusrikospoliisin tai suojelupoliisin päällikkö taikka hänen määräämänsä päällystöön kuuluva poliisimies. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010. HE 58/2009 HaVM 7/2009 EV 86/2009 HE 58/2009 HaVM 7/2009 EV 86/2009 Helsingissä 26 päivänä kesäkuuta 2009 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Sisäasiainministeri Anne Holmlund Helsingissä 26 päivänä kesäkuuta 2009 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Sisäasiainministeri Anne Holmlund